.

Tosin nyt jo kotimatkalla.

Serkkuja kattomassa

Eilen käytiin vähän viidakkoseikkailulla.



Tai no oikeastaan menimme käymään yhdessä luonnonpuistossa (onko tuo edes sana, kuulostaa niin kummalta? mutta eiköhän ne Kaukametsän pakolaisetkin asuneet juurikin luonnonpuistossa...?) Lekki-nimisellä alueella.Olimme taas sellaiseen aikaan liikkeellä, että ulkona käppäily sijoittui juurikin siihen uolen päivän aikaan. Onneksi puistossa oli luonnollisestikin puita, joten käytävillä kävely oli ihan miellyttävää. Puut varjostivat kivasti, ja metsikössä tuntui jopa viileältä.

Eniten odotin Lekki-reissulta apinoiden näkemistä. Puissa riekkuikin söpöjä pikku monamarakatteja, jotka asustelevat Conservation Centre..ssä. :D Harmittavaa, että en saanut oikein kunnon kuvia, kun niitä puita oli niin paljon. Tuosta videosta sentään näkee edes jotakin. Hauskat otukset olivat silti tietenkin parhaimmillaan livenä.

Conservation Centren pihalla käyskenteli riikinkukkoja, jotka myls olivat hauskoja tapauksia. Oli aivan muksa reissu, ja kotimatkalla käytiin Chicken Republicissa syömässä. Otin jopa jälkkäripehmiksen. Se oli valtava!

Bongaa apina!

Liaani - jip huu!

bongaa apina!

...edelleen.

Eivät suostuneet näyttämään pyrstöä. :c

khihihi

Sopiva väli

että a) on aikaa ja b) sähköä.

Nimittäin päivät täällä muilla mailla on kulunut aika tehokkaasti kaikkeen, ja jos olisikin aikaa, ei todennäköisesti ole sähköä. Nyt on todennäköisesti luvassa kotona-hengailu-päivä, ja sähköäkin näyttää (tällä hetkellä) olevan, joten voisin koittaa satuilla jotakin. (: Tai siis ihan tosijuttujahan nämä ovat, eikä mitään satuja. :D

Reissu alkoi siis maanantaina, oltiin edellinen yö Peterillä ja Outilla, että oli lyhyempi matka lentokentälle. Peter kuskasi meidät Helsinki-Vantaalle aamusella. Sundayn (aiemmin ♥, mutta kun tällä koneella ei oo sivukolmosta, enkä jaksaisi aina kopsailla tuota sydäntä feisbuukista) aurinkolasit menivät murskaksi oman auton renkaan alla, mutta muuten kentällä haahuilu meni hyvin. Oikeat paikat löytyivät helposti ja silleen. Harmi vain, että Frankfurtin kentän lakkoilujen takia meidän lento lähti loppujen lopuksi yli tunnin myöhässä.

Helsinki...

...Frankfurt

Joten. Ensimmäisen lennon ollessa myöhässä emme ehtineet jatkolennolle, koska vaihtoaikaa oli alunperinkin vain tunnin verran. Käppäiltiin sitten muutaman muun Lagosiin matkalla olevan kanssa service centeriin kysymään, mikäs nyt neuvoksi. Samana iltana olisi lähtenyt Lontoon kautta menevä lento Lagosiin, mutta koska miehillä ei ollut Englannin viisumia, sellainen järjestely ei sopinut. Päädyttiin siten siihen, että lentäisimme seuraavana aamuna, samalla vuorolla jolla olisimme muutenkin lentäneet.

Koska seuraavaan aamuun oli rutkasti aikaa, meille annettiin huoneet CityCenter-hotellista + ruokakuponkeja jotka kävivät lentokentän syömälöissä. Olo oli vähän kuin Tom Hanksilla Terminaali-elokuvassa, ja yritimmekin bongailla kentältä lattioita siivoilevaa Guptaa. Ei löytynyt. ö_O

Minua ei juurikaan haitannut viettää ylimääräistä hengailuaikaa Frankfurtissa. Ei ollut kovin vastenmielistä natustaa sushia ja juustokakkua lentokentän ravintoloissa, syödä illallisbuffetissa hotellilla tai päästä suihkuun. Päin vastoin, oli oikein mukavaa päästä jatkamaan matkaa seuraavana aamuna levänneenä. Olihan luvassa aika pitkä lento.

Ja kääk tästä tulee hirveän pitkä postaus, jos aion kertoa kaikesta noin tarkasti. No, katsotaan mitä tuleman pitää.

Lento ei ollut minun mielestäni niin kamalan pitkä, mitä olin etukäteen ajatellut. Kuusi tunta meni ihan leppoisasti, kun eteen kannettiin ruokaa ja juomaa, ja tarjolla oli viihdettä. Löl, minulla meni suunnilleen neljä tuntia, että sain katsottua viimeisen Harry Potterin, joka ei sentään ole kuin kaksituntinen leffa. Tuli keskeytyksiä. Mutta siis, lento meni tosi hyvin, ja oltiin aika nopeasti perillä.

Alppien yllä

Saharan yläpuolella

Perillä.

Oli kyllä aikamoista, kun ulostauduttiin hyyyyvin viileästä lentokoneesta siihen tunnelijuttuun, mitäpitkin mennään kentälle. Huh huh, lämpö puski aaltona vastaan, ja heti hyppäsi hiki pintaan. Mikäs siinä sitten käppäillessä tavaroiden kanssa eteenpäin. Passien sun muiden tarkastus oli jännittävää, koska 1) jouduin tietenkin ulkomaalaisten jonoon ja Sunday oli omassansa ja 2) olin katsellut aika paljon Tulli- ja Lentokenttä-ohjelmia ennen matkaa. Mitä jos en pääsekään koko maahan, vaan minut käännytetäänkin takaisin? Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin (paitsi että yksi passinkatsojanainen oli tosi pelottava eikä yhtään ystävällinen) ja jonkin ajan kuluttua oltiin pihalla kimpsuinemme ja kampsuinemme.

Sundayn isä tuli hakemaan meitä kentältä, joten nostettiin kamat autoon ja lähdettiin tulemaan tänne kotiin. Mtkaa oli ehkä kolmisenkymmentä kilometriä, mutta se vei meiltä ainakin puolitoista tuntia (en muista tarkkaan, siitä on jo aikaa :P). Teillä oli siis auto jos toinenkin, eikä eteneminen ollut kovin joutuisaa. Minua ei haitannut, sainpahan rauhassa kyttäillä ympärilleni.

Kotimatkan aikana näin vaikka kuinka monta "teeveestä tuttua" juttua. Ainakin päänpäällä tavaroita kantavia tyyppejä, täpötäysiä busseja (tai siis pakettiautoja) ja autojen seassa kaikenlaista myyviä tyyppejä. Ja ruuhkaa. Ihmiset suhailevat tiellä miten sattuu autot ja mopot sun muut sulassa sekamelskassa. Tööttiä käytetään tosi paljon ja ohitellaan uhkarohkeasti. En ikimaailmassa uskaltautuisi rattiin täällä. Liikennettä sulostuttaa myös TO-DEL-LA huonokuntoiset tiet, jotka ovat suunnilleen vielä surkeampia kuin jotkut peltotiet Suomessa. Niihin verrattuna meidän kotiinkotiin vievä metsätie on tasainen kuin mikä. (terkut äitille)

Ollaan nyt asusteltu tämä alkureissu Ikotun-nimisessä kaupungissa. (Kun Lagos on siis vähän niinkuin maakunta tai jotain sinnepäin Suomeen verrattuna). Sundayn isä asuu täällä vaimonsa ja muksujen kanssa. Ja ketä täällä nyt onkaan. Väkeä ramppaa edestakaisin koko ajan, eikä edes Sunday tiedä, kuka on "oikeasti" perhettä ja kuka ei. :D Aika hassua.

Olen tavannut lukemattoman määrän serkkuja/tätejä/siskoja/tyyppejä, ja kaikki kyselevät että tykkäänkö olla täällä. En oikein tiedä vielä, joten olen vastannut että ainakin täällä on erilaista, ja ehkä vähän liian kuuma. Auton mittari on näyttänyt yleensä 35 - 39 astetta, mutta onneksi on myös sadellut. Olo on jatkuvasti tahmean nihkeä kuumuuden ja aurinkorasvan takia. Njägh. :P

Mutta onneksi on ollut kivaa. Keskiviikkona käytiin läheisellä hotellilla uiskentelemassa. Oli kamalan kuuma, joten oli superihanaa päästä uima-altaaseen vilvoittelemaan. Vaikka altaan vesi olikin vähän haiskahtavaa. :P Hotellilla tapasin toistaiseksi ainoan valkoihoisen ihmisen täällä. (Lentokentältä poistumisen jälkeen en ole nähnyt muita.) Ruotsalainen Hanna majoittautuu poikaystävänsä kanssa hotellilla, ja juteltiin jonkin aikaa. Olipahan outoa puhua ruotsia Nigeriassa!

Ainakin pienet lapset ovat tuijottaneet minua aika lailla. Joku taisi jopa pelätäkin. Eilen kirkosta tullessa kuulin, kun jotkut ihmettelivät toisilleen että "katso, valkoihoinen!". Haha. Loppuviikosta isommat tytöt (ehkä jotain 9-vuotiaat?) uskaltautuivat kysymään, onko hiukseni minun oikeat hiukseni. Parina päivänä sain istua ahkerasti "kampaajantuolissa", kun tytöt halusivat harjata tukkaani.

Tällä hetkellä kuontaloni näyttää himpun verran afrikkalaisemmalta kuin tullesani. Lauantaina nimittäin yksi tällä tiellä (Governors road) asuva nainen tuli letittämään hiukseni. Istuin suunnilleen kolme tuntia nipisteltävänä, ja lopputuloksena oli Sims2:sta tuttu lettikampaus. (siis kaikkihan tietävät Sims2:n kampausvalikoimat, eikö?) Vähän nipistelee ja on hankala nukkua näiden kanssa, mutta ihan kivathan nämä ovat. En olisi itse valinnut päätä myöten meneviä lettejä, eli ehkä ihan hyvä, ettei minulta kysytty. :P Aion pitää näitä nyt jonkin aikaa ja laittaa sellaiset erilaiset sitten ennen kotiin lähtemistä.

Olen jo saanut afrikkalaisen koltunkin. Ompelija kävi heti keskiviikkona ottamassa mitat asujani varten ja torstaina tai perjantaina sain ensimmäiset kuteeni. Näytän hameessani ja paidassani varsinaiselta matamilta. Koska olen edelleen varsin valkoinen, olen kuin joku Suomen lipun afrikkalaistuma. o_O Sininen ja valkoinen/värit ovat vapauuuuudeeeeen!

Hmm mitäs muuta... Eilen tosiaan oltiin kirkossa. Sundayn isä vei meidät Yorubankieliseen messuun, joten oli aika vähässä mun kärryillä pysyminen. Jotakin sentään oli englanniksikin. Oli mukavaa, kaikki tervetulotti mut kyllä ystävällisesti. (: Ja oli kiva käydä ehtoollisella pitkästä aikaa. Sundayn perhe käy anglikaanisessa kirkossa, joten oli ihan ok-tuttua touhua. Olisi silti ihan kiva nähdä jossakin vaiheessa myös joku "afrikkalaisempi" kirkko.

Joku päivä metsästettiin postikortteja kavereille lähetettäväksi. Saa nähdä, millä aikataululla ne saapuvat perille. (: Lauantaina käytiin katsomassa nähtävyyttä, jotakin suuren suurta kiveä joidenkin pikkusempien kivien päällä. Olumo rock oli paikan nimi, ja se toimi joskus sodan aikana piilopaikkana monille ihmisille. Oli kiva reissu, vaikka pitikin kiivetä moooonta rappusta ja keikkua jossakin tosi korkealla ja pelottavissa paikoissa. Ollaan hengailtu Sundayn kavereiden kanssa ja oltu vaan. Mukavaa aikaa siis. Nyt vielä pari kuvaa, ja sitten moikka. Ehkä tässä on jo ihan tarpeeksi tekstiä. Kysykää ihmeessä, jos haluatte tietää jostakin tarkemmin. Vastaan sitten. Ja jos en tiedä, lupaan ottaa selvää. (terkut Teemutapiolle o.O)

Olumo rock -reissulta

Möö:

Ensimmäinen pysäkki: Tukholma

Lentomme Nigeriaan ei sentään kulje Ruotsin kautta, mutta reissun takia käytiin Tukholmassa kääntymässä. Risteilimme länsinaapuriin missionamme hakea minulle viisumi. Toki viisumihakemuksen olisi voinut lähettää postitsekin, mutta ♥ sanoi, että on varmempaa käydä ihan paikanpäällä asioimassa. Kuulemma nigerialaisista ei koskaan tiedä, saattavat keksiä vaikka mitä lisävaatimuksia. Esimerkiksi yksi ♥:n tuttava oli joutunut maksamaan jotakin lisämaksuja, vaikka oli hoitanut kaikki viisumimaksut ihan suurlähetystön nettisivuilta löytyvien ohjeiden mukaan. :/ Tukholmaan siis tiemme vei.

Risteilijä lähti kuljettamaan matkustajia maanantai-iltapäivällä, matkustimme Mariella-nimisellä paatilla. Ensimmäisen illan ohjelmaan kuului suunnattoman suurien hampurilaisten syöminen, ja sen jälkeen sammuimmekin kuin kaksi eläkeläismummoa jo joskus kahdeksalta. Aika noloa ehkä. Kyllä sitten yhdentoista jälkeen saimme itsemme ylös, ja kävimme vähän kuuntelemassa bändiä ja katselelmassa, kun ihmiset tanssivat.

Keinuttavan yön (tosi kovasti keinuva laiva ja jättihampurilainen ei muuten ole mikään kovin hyvä yhdistelmä) jälkeen oli maihinnousun aika. Satamassa hypättiin taksiin ja kerrottiin kuskille Nigerian suurlähetystön osoite. Taksireissu meni leppoisasti, kuski jutteli mukavia mm. nigerialaisesta jalkapallosta ja siitä, että hän oli joskus asunut Hervannassa.

Virastossa ei mennyt yhtä leppoisasti. Saimme kyllä palvelua, ei siinä mitään, mutta tiskin takana istuva nainen oli aika jäätävä. Virkailijan nokka oli aikamoisella solmulla, mutta kertoi hän meille silti, mitä kaikkea viisumihakemukseeni tarvitsen. Yllätyksekseni hän ei pyytänyt minua toimittamaan puoliakaan niistä papereista, jotka nettisivujen mukaan vaaditaan hakemuksen liitteiksi. Olin ottanut mukaani ainakin kopiot tiliotteistani sekä uunituoreen rokotetodistukseni, mutta täti sanoi tarvitsevansa vain täytetyn hakulomakkeen, jonkun nigerialaisen kirjoittaman kutsukirjeen ja yhden (netissä luki kaksi) passikuvan. Lisäksi piti maksaa viisumi- ja toimistomaksut.

Käväisimme läheisessä pankissa makselemassa maksut (viisumi 750 kruunua, toimistomaksu 300 SEK ja nopeutusmaksu (?) 200 SEK), ja palasimme virastolle kaikkien tarvittavien paperien mukana. Nainen sanoi, että viisumini oli valmis kello kolmelta, joten meillä oli yli kolme tuntia aikaa tehdä jotakin muuta. Käveleskelimme vähän aikaa kaupungille päin ja sitten istahdettiin Espresso Houseen miettimään, mikä olisi seuraava siirtomme.

Kahvilasta käppäilimme T-centraliin ja kiertelimme kauppoja. Saatoin ostaa muutaman jutun. Sitten kahden jälkeen alkoi operaatio metrolla matkustaminen. Se sujui onneksi ihan hyvin, ja olimme jälleen lähetystössä vähän ennen kolmea. Viisumi ei kuitenkaan ollut vielä valmis, joten meitä pyydettiin odottelemaan.

Joskus 15.20 minun nimeni mainittiin, ja sain mennä kuittaamaan saatavani. Se tapahtui todellakin kreivin aikaan, sillä viimeinen metro, jolla ehtisimme takaisin laivaan, oli juuri lähdössä. Kun pääsimme laiturille odottamaan metroa, aikataulunäytössä luki meidän metromme kohdalla 1 minuutti lähtöön! Metropysäkiltä oli sitten vielä puolitoista kilometriä matkaa satamaan. Puolijuoksimme metrolta laivalle, ja taisimme olla omassa hytissämme 20 yli neljä, kun viimeinen laivaanpääsyaika oli vartin yli. Että meni hiukkasen hilkulle! (:

Risteilyn toisena iltana kävimme samassa ravintolassa kuin ensimmäisenäkin, ja silloin minä söin hyvää kasvispitsaa. Siitä ei tullut ihan niin ähkyyn, mutta kappas kummaa, niin vaan löysimme itsemme nukkumasta hytistä kahdeksan jälkeen. :D No eipähän ollut sitten liian vaikeaa nousta ylös seuraavana aamuna.

Hoh, nyt olisi siis sitten viisumi takataskussa. Alkaa pikku hiljaa tuntua todellisemmalta tämä matkatouhu, ja itsekin ehkä osaa olla vähän enemmän innoissaan. Tyypit ovat nimittäin jo kovasti kyselleet, olenko ihan täpinöissäni, mutta oikeastaan en ole kovin paljoa miettinyt koko reissua. Ehkä se tästä lähtee, kun oikeasti valmistelut alkavat tulla ajankohtaisemmiksi. Mutta ensin jotain joulua. (:

ps: reissun tunnari ♥