.

Tosin nyt jo kotimatkalla.

Vanhaa juttua

Toissa sunnuntaina oli meikäläisen synttäripäivä. Se alkoi jonkinasteisella kulttuuri-shokin-ahdistus-vaihe-itkulla, mutta appiukkelin kanssa jutteleminen auttoi. Juttutuokion jälkeen suunnattiin kirkkoon, jossa seurasin menoa huuli pyöreänä. Sillä kertaa ei menty anglikaaniseen kirkkoon, vaan meininki oli gospelimpaa. (?)

Kuinka monen suomalaisen seurakunnan työntekijä"listalla" on Jessen kuva??

Kirkonmenojen jälkeen käppäilin kotiin Ayon ja Shegun (kivoja muksuja) kanssa, ja pääsin parahiksi seuraamaan synttärilahjani valmisteluja. Edellisenä iltana takapihalle oli tuotu söpö brunette, ja silloin sunnuntaiaamupäivällä sen piti heittää henkensä yhteisen hyvän vuoksi.

Sunday ja Mikko olivat näet suunnitelleet, että synttärini kunniaksi voisi pitää grillajaiset. Vaikka suunnitelmat vähän muuttuivatkin ja grillijuhlat peruuntuivat, tämä pikku söpöläinen oli silti kunniavieraana. Ruokana oli pepper souppia, jonka kanssa luonnollisesti kuluu paljon juotavaa, koska se on niin pippurista. Ainakin pojille oli siis tarjolla viihdykettä. :D

Minä keskityin naapurin tädin laittamiin salaattisapuskoihin. Ei sillä, etten tykkäisi pepper soupista, mutta se vähän niin kuin katosi parempiin suihin, ennen kuin ehdin reagoida. :DD Mussutin sitten hedelmä- ja makaronisalaatteja ja napostelin kakkua.

Salaatintekijätäti ja Ayo

Synttäreillä siis oli ruokaa, juomaa, ja kakkua. Lisäksi musiikki pauhasi ja tanssittiin. Seuraavaksi seuraa kuvia, jotka juontavat juurensa ilmeisesti nigerialaiseen tapaan. o_O Yritän siis sanoa, että näyttäisi siltä, että nigerialaisissa synttärijuhlissa on tapana ottaa tuhottomasti kakun-kanssa-pönötys-kuvia. Katselin yhtenä iltana perhealbumia, ja synttäreistä oli lähinnä kakunleikkauskuvia. Joten miksipä en pönöttäisi omillakin synttäreillä kakun kanssa. (omassa kamerassani niitä kuvia näyttäisi olevan vain 30, mutta samaan aikaan räpsi ainakin toinen kamera ja muutama kännykkä.) Sen kyllä jätin suosiolla tekemättä, että olisin seisonut käsi kakkuveitsen kahvassa joka kuvassa. Huoh.

Tässä siis Paula kakskytneljä vee:

Paula ja lapsukaiset

Appiukkeli ja Paula

Paljon poikia Paulan parissa

Okei voin mää sen kakun leikata.

Edit: katso kommentit, niin kakun salaisuus paljastuu...

Serkkuja kattomassa

Eilen käytiin vähän viidakkoseikkailulla.



Tai no oikeastaan menimme käymään yhdessä luonnonpuistossa (onko tuo edes sana, kuulostaa niin kummalta? mutta eiköhän ne Kaukametsän pakolaisetkin asuneet juurikin luonnonpuistossa...?) Lekki-nimisellä alueella.Olimme taas sellaiseen aikaan liikkeellä, että ulkona käppäily sijoittui juurikin siihen uolen päivän aikaan. Onneksi puistossa oli luonnollisestikin puita, joten käytävillä kävely oli ihan miellyttävää. Puut varjostivat kivasti, ja metsikössä tuntui jopa viileältä.

Eniten odotin Lekki-reissulta apinoiden näkemistä. Puissa riekkuikin söpöjä pikku monamarakatteja, jotka asustelevat Conservation Centre..ssä. :D Harmittavaa, että en saanut oikein kunnon kuvia, kun niitä puita oli niin paljon. Tuosta videosta sentään näkee edes jotakin. Hauskat otukset olivat silti tietenkin parhaimmillaan livenä.

Conservation Centren pihalla käyskenteli riikinkukkoja, jotka myls olivat hauskoja tapauksia. Oli aivan muksa reissu, ja kotimatkalla käytiin Chicken Republicissa syömässä. Otin jopa jälkkäripehmiksen. Se oli valtava!

Bongaa apina!

Liaani - jip huu!

bongaa apina!

...edelleen.

Eivät suostuneet näyttämään pyrstöä. :c

khihihi

Turuilla ja toreilla

Heipsan. Ei ole oikein onnistunut tämä blogin päivitteleminen, edelleenkin sen sähkön puutteen takia. Sitä paitsi iltaisin tuppaa väsyttämäänkin aika paljon. Ja netti on hidas. Mutta mietin, että jos en saa kirjoiteltua tarpeeksi juttuja tässä reissun aikana, niin voinhan satuilla sitten jälkikäteen. Mutta nyt on pikku blogihetkonen.

Ollaan käyty vähän marketeilla. Joku päivä ajeltiin Lagos Islandille, siellä oli aikamoinen vilinä. En kauhean paljon uskaltanut heilua kameran kanssa, kun ihmisiä oli niin paljon. Ties jos olisi lähtenyt kävelemään. Ei kovin kauaa shoppailtu, yritettiin löytää jostakin djembeä, muta ei löydetty. Ollaan sen jälkeen kyselty ainakin kolmesta eri paikasta, mutta ei ole tärpännyt. Kaikki myyvät vain noita talking drummeja (kuva) tai sitten conga-rumpuja. Nyyh.

Islandilla hengailtiin aika paljon Sundayn tädin kaupalla, eikä niinkään kierrelty toria sitten rummunmetsästyksen jälkeen. Ei kyllä haitannut, koska siinä kuumuudessa oli mukavampi istuskella varjossa turisemassa. Tein sentään yhden ostoksen: ostin kolme sellaista kivaa koria/kulhoa. Jip huu.

Tämän viikon maanantaina olin Sundayn serkun/siskon/tädin "Adesewan äidin" (en muista näiden ihmisten nimiä, oon huono ihminen) kanssa Ikotun-marketeilla shoppailemassa. Kuumuudesta huolimatta (yngh päivän päätteeksi minulla oli historian pahin päänsärky) oli tosi kivulia. Oli mukava päästä kaupoille ihan vaan tyttöjen kesken, ja ostokset keskittyivätkin tyttöjuttuihin. Ostin jonkin luomivärijutun ja rintsikan olkaimia. :D Ja lasten raamatun.

Ikotun-market oli paljon kivempi paikka kuin Islandin kaupat. Ikotunissa on paljon enemmän tilaa, ja vähemmän ihmisiä. Silti ympärillä riitti huutelijoita: Oyinbo! Oyinbo! Tyypit huutelivat minulle, mutta kuulemma tuo valkoista ihmistä tarkoittava sana on ihan positiivinen. Ja ihan hyvällä ne ihmiset tuntuivat huutelevan. Kyselivät että mitä kuuluu, ja toivottelivat tervetulleeksi Nigeriaan. Hihii. (:

Minä, Sundayn serkku (Buji tjsp?) ja Adesewan äiti

En ihan muista, mistä nämä kuvat ovat, jotakin auton ikkunasta otettuja...

Ja sitten niitä "turuja". Toki voin puhua turuista, sillä rakkaan rannikkokaupunkimme tavoin Lagoskin on ollut ennen maansa pääkaupunki, mutta ei enää tällä hetkellä. Joku päivä kävimme Badagryssa tutustumassa historiaan. Vierailimme orjamuseossa, ja vaikka oppaan juttujen kuunteleminen oli vähän karmivaa, opin silti uutta:

Olen nimittäin aina ennen ajatellut, että orjuus on pahojen eurooppalaisten syytä, mutta museossa opin, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen. Siellä opin, että afrikkalaiset kyläpäälliköt myivät omia kyläläisiään eurooppalaisille. Ihmisiä vaihdettiin tavaroihin, kuten sateenvarjoihin, aseisiin tai astioihin. Eikö koulussa puhuta kolikon tästä puolesta, vai olenko nukkunut historian tunneilla?

Käveltiin myös (jälleen polttavassa keskipäivän auringossa) rannalle, josta orjalaivat lähtivät viemään ihmisiä plantaaseille sun muualle. Paikan nimi on Point of no Return, sillä siitä paikasta lähdettyään orjat eivät nähneet enää kotimaataan. Huh. Tosin nykyään paikka kulkee nimellä Point of Return, ehkäpä etteivät turistit peljästy. Mekin pääsimme sitten ihan mukavasti palaamaan, mopon selässä.

Orjapiakoista menimme vielä vähäksi aikaa biitsille. Vau, ehkä hiukan erilaista kuin Tipurilla tai muilla rannoilla Suomessa. Hiekka oli tosin liian kuumaa ja vesi liian suolaista. :P Sitä paitsi paloin olkapäistä (varmaankin jo siellä orjareitillä), joten tällä hetkellä tykkään enempi järvenrannoista. (:

Oltiin samaan aikaan joidenkin koululaisten kanssa.

Orjareitti.

Tää on tää mun rusketus. -.- :P

On sitä ilmoja pidellyt

Millainen suomalainen olisin, jos en jaarittelisi säästä? Joten tänään ajattelin vähän kertoilla, millaisessa ilmastossa sitä on viikon päivät heiluttu.

Kuten edellisessä postissa sanoin, ensikosketus Nigerian kuumuuteen oli aikamoisen shokeeraava. Kun on lennellyt ihan tyytyväisenä viileästi ilmastoidulla lentokoneella ja sitten astuu trooppiseen ilmastoon, varmasti yksi jos toinenkin ei-niin-lämpöä-rakastava ihminen peljästyy. Itsellenihän tuli ensimmäiseksi mieleen, että onko siellä tunnelissa jotakin koneita, jotka ovat kuumenneet niin paljon, että ilmakin on lämmennyt. Eipä, vaan ihan aurinkohan siellä lämmitti.

Auton lämpömittari (ainoa, lämpötilan osoitin, jonka olen nähnyt) näyttää yleisimmin n. 35 astetta. Se on aika pahis, etenkin jos ei oo sähköjä, eli tuulettimet/ilmastoinnit ei toimi. Onneks autossa on hyvä ilmastointi, niin ei tule ihan kauheaa läkähtymistä. Ja pystyy laittamaan aurinkorasvaa hyvin.

Jos nimittäin yritän lisäillä sitä aurinkotököttiä jossakin lämpimässä paikassa, se tuntuu sulavan heti pois etenkin naamasta. Ihan hyvin olen kuitenkin onnistunut kikkailemaan sen rasvan kanssa, koska en ole palanut. Naama kyllä punoittaa usein, mutta se on lähinnä sellaista sisältä päin tulevaa hehkua (!?). Kun siis on kuuma.

Lämpö ja hiki on kyllä aiheuttanut mulle sellaista inhaa ihottumanäppyä tasaisesti koko kroppaan. Se tuppaa kutiamaan kaiken klähmän ja tahmeuden alla. Yöt ovat olleet ehkä pahimpia, kun ihoa kutittaa ja on liian lämmin. Päivällä aurinkoon ja lämpöön pystyy asennoitumaan paremmin, sen kuin vain ottaa rennosti ja hengailee menemään. (:

Iltaisin on selkeästi viileämpää. Tuntuu ihan uskomattomalta, että vaikka mittari näyttää 28 astetta, iholla tuntuu viileältä ja mukavalta. Minusta on ollut myös ihan tervetullutta, että joinain päivinä on sadellut. Ainahan sade viilentää säätä, vaikka ei ne lukemat silloinkaan kovin paljoa alene.

Ylimmillään olen nähnyt mittarin lukeman keikkuvan 39 asteessa. Siinä elämäni hetkessä koitin vakuutella itselleni, että mittari varmaan vääristää hiukan, kun aurinko porottaa siihen suoraan. Aika kuumat paikat kuitenkin oli, kun ulostauduimme viileästä autosta ruokataukoa varten. Onneksi ruokapaikoissakin on yleensä kunnon ilmastoinnit. Toissa päivänä Chicken Republicissa minulle tuli jopa kylmä. :o

Vaikka olenkin kai aika herkkä valittamaan kuumuudesta, olen silti selvinnyt yllättävän hyvin. Juotavaa on ollut saatavilla tarpeeksi ja olen muistanut käytellä aurinkorasvaa ja huivia. Pitkähihaista en ole kuitenkaan käyttänyt, vaikka se kai olisi suositeltavaa.

Tultiin tänään Festac-nimiseen kaupunginosaan kuumuutta pakoon. Tulimme ainakin nyt yhdeksi yöksi hotelliin, joten tiedossa on ehkä paremmat yöunet. Sundayn isän talolla tuulettimet sun muut ovat olleet rempallaan nyt pari viimeistä päivää, emmekä ole oikein saatu nukuttua. Olimme muutenkin suunnitelleet olevamme osan matkasta hotellissa, joten nyt oli ihan sopiva aika sille. Ja vielä sopivampi aika olisi etsiä jotakin syömistä, alkaa olla nälkä. Moikka sitten!

Sopiva väli

että a) on aikaa ja b) sähköä.

Nimittäin päivät täällä muilla mailla on kulunut aika tehokkaasti kaikkeen, ja jos olisikin aikaa, ei todennäköisesti ole sähköä. Nyt on todennäköisesti luvassa kotona-hengailu-päivä, ja sähköäkin näyttää (tällä hetkellä) olevan, joten voisin koittaa satuilla jotakin. (: Tai siis ihan tosijuttujahan nämä ovat, eikä mitään satuja. :D

Reissu alkoi siis maanantaina, oltiin edellinen yö Peterillä ja Outilla, että oli lyhyempi matka lentokentälle. Peter kuskasi meidät Helsinki-Vantaalle aamusella. Sundayn (aiemmin ♥, mutta kun tällä koneella ei oo sivukolmosta, enkä jaksaisi aina kopsailla tuota sydäntä feisbuukista) aurinkolasit menivät murskaksi oman auton renkaan alla, mutta muuten kentällä haahuilu meni hyvin. Oikeat paikat löytyivät helposti ja silleen. Harmi vain, että Frankfurtin kentän lakkoilujen takia meidän lento lähti loppujen lopuksi yli tunnin myöhässä.

Helsinki...

...Frankfurt

Joten. Ensimmäisen lennon ollessa myöhässä emme ehtineet jatkolennolle, koska vaihtoaikaa oli alunperinkin vain tunnin verran. Käppäiltiin sitten muutaman muun Lagosiin matkalla olevan kanssa service centeriin kysymään, mikäs nyt neuvoksi. Samana iltana olisi lähtenyt Lontoon kautta menevä lento Lagosiin, mutta koska miehillä ei ollut Englannin viisumia, sellainen järjestely ei sopinut. Päädyttiin siten siihen, että lentäisimme seuraavana aamuna, samalla vuorolla jolla olisimme muutenkin lentäneet.

Koska seuraavaan aamuun oli rutkasti aikaa, meille annettiin huoneet CityCenter-hotellista + ruokakuponkeja jotka kävivät lentokentän syömälöissä. Olo oli vähän kuin Tom Hanksilla Terminaali-elokuvassa, ja yritimmekin bongailla kentältä lattioita siivoilevaa Guptaa. Ei löytynyt. ö_O

Minua ei juurikaan haitannut viettää ylimääräistä hengailuaikaa Frankfurtissa. Ei ollut kovin vastenmielistä natustaa sushia ja juustokakkua lentokentän ravintoloissa, syödä illallisbuffetissa hotellilla tai päästä suihkuun. Päin vastoin, oli oikein mukavaa päästä jatkamaan matkaa seuraavana aamuna levänneenä. Olihan luvassa aika pitkä lento.

Ja kääk tästä tulee hirveän pitkä postaus, jos aion kertoa kaikesta noin tarkasti. No, katsotaan mitä tuleman pitää.

Lento ei ollut minun mielestäni niin kamalan pitkä, mitä olin etukäteen ajatellut. Kuusi tunta meni ihan leppoisasti, kun eteen kannettiin ruokaa ja juomaa, ja tarjolla oli viihdettä. Löl, minulla meni suunnilleen neljä tuntia, että sain katsottua viimeisen Harry Potterin, joka ei sentään ole kuin kaksituntinen leffa. Tuli keskeytyksiä. Mutta siis, lento meni tosi hyvin, ja oltiin aika nopeasti perillä.

Alppien yllä

Saharan yläpuolella

Perillä.

Oli kyllä aikamoista, kun ulostauduttiin hyyyyvin viileästä lentokoneesta siihen tunnelijuttuun, mitäpitkin mennään kentälle. Huh huh, lämpö puski aaltona vastaan, ja heti hyppäsi hiki pintaan. Mikäs siinä sitten käppäillessä tavaroiden kanssa eteenpäin. Passien sun muiden tarkastus oli jännittävää, koska 1) jouduin tietenkin ulkomaalaisten jonoon ja Sunday oli omassansa ja 2) olin katsellut aika paljon Tulli- ja Lentokenttä-ohjelmia ennen matkaa. Mitä jos en pääsekään koko maahan, vaan minut käännytetäänkin takaisin? Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin (paitsi että yksi passinkatsojanainen oli tosi pelottava eikä yhtään ystävällinen) ja jonkin ajan kuluttua oltiin pihalla kimpsuinemme ja kampsuinemme.

Sundayn isä tuli hakemaan meitä kentältä, joten nostettiin kamat autoon ja lähdettiin tulemaan tänne kotiin. Mtkaa oli ehkä kolmisenkymmentä kilometriä, mutta se vei meiltä ainakin puolitoista tuntia (en muista tarkkaan, siitä on jo aikaa :P). Teillä oli siis auto jos toinenkin, eikä eteneminen ollut kovin joutuisaa. Minua ei haitannut, sainpahan rauhassa kyttäillä ympärilleni.

Kotimatkan aikana näin vaikka kuinka monta "teeveestä tuttua" juttua. Ainakin päänpäällä tavaroita kantavia tyyppejä, täpötäysiä busseja (tai siis pakettiautoja) ja autojen seassa kaikenlaista myyviä tyyppejä. Ja ruuhkaa. Ihmiset suhailevat tiellä miten sattuu autot ja mopot sun muut sulassa sekamelskassa. Tööttiä käytetään tosi paljon ja ohitellaan uhkarohkeasti. En ikimaailmassa uskaltautuisi rattiin täällä. Liikennettä sulostuttaa myös TO-DEL-LA huonokuntoiset tiet, jotka ovat suunnilleen vielä surkeampia kuin jotkut peltotiet Suomessa. Niihin verrattuna meidän kotiinkotiin vievä metsätie on tasainen kuin mikä. (terkut äitille)

Ollaan nyt asusteltu tämä alkureissu Ikotun-nimisessä kaupungissa. (Kun Lagos on siis vähän niinkuin maakunta tai jotain sinnepäin Suomeen verrattuna). Sundayn isä asuu täällä vaimonsa ja muksujen kanssa. Ja ketä täällä nyt onkaan. Väkeä ramppaa edestakaisin koko ajan, eikä edes Sunday tiedä, kuka on "oikeasti" perhettä ja kuka ei. :D Aika hassua.

Olen tavannut lukemattoman määrän serkkuja/tätejä/siskoja/tyyppejä, ja kaikki kyselevät että tykkäänkö olla täällä. En oikein tiedä vielä, joten olen vastannut että ainakin täällä on erilaista, ja ehkä vähän liian kuuma. Auton mittari on näyttänyt yleensä 35 - 39 astetta, mutta onneksi on myös sadellut. Olo on jatkuvasti tahmean nihkeä kuumuuden ja aurinkorasvan takia. Njägh. :P

Mutta onneksi on ollut kivaa. Keskiviikkona käytiin läheisellä hotellilla uiskentelemassa. Oli kamalan kuuma, joten oli superihanaa päästä uima-altaaseen vilvoittelemaan. Vaikka altaan vesi olikin vähän haiskahtavaa. :P Hotellilla tapasin toistaiseksi ainoan valkoihoisen ihmisen täällä. (Lentokentältä poistumisen jälkeen en ole nähnyt muita.) Ruotsalainen Hanna majoittautuu poikaystävänsä kanssa hotellilla, ja juteltiin jonkin aikaa. Olipahan outoa puhua ruotsia Nigeriassa!

Ainakin pienet lapset ovat tuijottaneet minua aika lailla. Joku taisi jopa pelätäkin. Eilen kirkosta tullessa kuulin, kun jotkut ihmettelivät toisilleen että "katso, valkoihoinen!". Haha. Loppuviikosta isommat tytöt (ehkä jotain 9-vuotiaat?) uskaltautuivat kysymään, onko hiukseni minun oikeat hiukseni. Parina päivänä sain istua ahkerasti "kampaajantuolissa", kun tytöt halusivat harjata tukkaani.

Tällä hetkellä kuontaloni näyttää himpun verran afrikkalaisemmalta kuin tullesani. Lauantaina nimittäin yksi tällä tiellä (Governors road) asuva nainen tuli letittämään hiukseni. Istuin suunnilleen kolme tuntia nipisteltävänä, ja lopputuloksena oli Sims2:sta tuttu lettikampaus. (siis kaikkihan tietävät Sims2:n kampausvalikoimat, eikö?) Vähän nipistelee ja on hankala nukkua näiden kanssa, mutta ihan kivathan nämä ovat. En olisi itse valinnut päätä myöten meneviä lettejä, eli ehkä ihan hyvä, ettei minulta kysytty. :P Aion pitää näitä nyt jonkin aikaa ja laittaa sellaiset erilaiset sitten ennen kotiin lähtemistä.

Olen jo saanut afrikkalaisen koltunkin. Ompelija kävi heti keskiviikkona ottamassa mitat asujani varten ja torstaina tai perjantaina sain ensimmäiset kuteeni. Näytän hameessani ja paidassani varsinaiselta matamilta. Koska olen edelleen varsin valkoinen, olen kuin joku Suomen lipun afrikkalaistuma. o_O Sininen ja valkoinen/värit ovat vapauuuuudeeeeen!

Hmm mitäs muuta... Eilen tosiaan oltiin kirkossa. Sundayn isä vei meidät Yorubankieliseen messuun, joten oli aika vähässä mun kärryillä pysyminen. Jotakin sentään oli englanniksikin. Oli mukavaa, kaikki tervetulotti mut kyllä ystävällisesti. (: Ja oli kiva käydä ehtoollisella pitkästä aikaa. Sundayn perhe käy anglikaanisessa kirkossa, joten oli ihan ok-tuttua touhua. Olisi silti ihan kiva nähdä jossakin vaiheessa myös joku "afrikkalaisempi" kirkko.

Joku päivä metsästettiin postikortteja kavereille lähetettäväksi. Saa nähdä, millä aikataululla ne saapuvat perille. (: Lauantaina käytiin katsomassa nähtävyyttä, jotakin suuren suurta kiveä joidenkin pikkusempien kivien päällä. Olumo rock oli paikan nimi, ja se toimi joskus sodan aikana piilopaikkana monille ihmisille. Oli kiva reissu, vaikka pitikin kiivetä moooonta rappusta ja keikkua jossakin tosi korkealla ja pelottavissa paikoissa. Ollaan hengailtu Sundayn kavereiden kanssa ja oltu vaan. Mukavaa aikaa siis. Nyt vielä pari kuvaa, ja sitten moikka. Ehkä tässä on jo ihan tarpeeksi tekstiä. Kysykää ihmeessä, jos haluatte tietää jostakin tarkemmin. Vastaan sitten. Ja jos en tiedä, lupaan ottaa selvää. (terkut Teemutapiolle o.O)

Olumo rock -reissulta

Möö: